Hyvää itsenäisyyspäivää 6.12.2018! Kukkalähetykset kulkevat jälleen perjantaina 7.12.

Aulin Kukka ja Sidonta

Esittelemme ympäri Suomea sijaitsevia Interflora-kukkakauppoja. Tänään on vuorossa jäsenliikkeemme Riihimäeltä, Aulin Kukka ja Sidonta Oy, kauppiaan Auli Pöhön sanoin:



Aulin Kukka ja Sidonta Oy on sijainnut Riihimäen keskustan sydämessä kohta 22 vuoden ajan. Katutasossa toimiva liike on helposti tavoitettavissa niin autolla kuin kävellenkin. Auli kertoo, että jo vuosia aikaisemmin hän oli haaveillut sellaisesta omasta liikkeestä, jonka kylmähuoneeseen asiakkaat voisivat kävellä itse. Haave on toteutunut. Kylmähuone on yksi liikkeen neljästä kylmiöstä, jonka kukkaloistosta asiakas pääsee tänäkin päivänä itse valitsemaan mieleisensä. Yritys on erikoistunut sidottuihin kukkakimppuihin, kuten hää- ym. erikois- ja surusidontaan, ja meiltä onnistuu myös laadukas tekstauspalvelu.



Aulin Kukka ja Sidonta Oy työllistää kauppiaan lisäksi neljä ammattitaitoista työntekijää, jotka sitovat kukkakimput ja erikoissidonnat asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Täyden palvelun kukkakaupassa asiakkaita palvelevat kuvassa vasemmalta floristi Marja-Leena Järvinen, kukkasitoja Tanja Riihimäki, kauppias Auli Pöhö ja floristi Marja-Leena Kinnunen. Kuvasta puuttuu lomalla oleva Khammai Srikhaimoon.





Kuten kovin monet kukkakaupat, myös Aulin Kukka ja Sidonta valmistautuu äitienpäivään: ”Äitienpäiväksi sidomme yhä enemmissä määrin asiakkaidemme valittavaksi valmiita kukkakimppuja. Perinteisen leikkoruusun sesonkiaika koittaa koulujen päättymisen yhteydessä toukokuun lopulla. On ollut ilahduttavaa seurata, kuinka ruusuvalikoima muuttuu, ja miten niiden värisävyt lisääntyvät vuodesta toiseen. Palvelemme ja kuljetamme kukkia Riihimäen ohella myös Lopen, Hausjärven ja Tervakosken alueille. Lisäksi toimitamme surulaitteet myös Hyvinkäälle, Vantaalle ja Hämeenlinnaan hautaustoimistojen kautta tilattuina ja kuljettamina”.



Aulille kukkien laatu, tuoreus ja kestävyys sekä ammattitaitoinen palvelu ovat kunnia-asioita. Kauppias toimittaa tilaukset yleensä itse henkilökohtaisesti perille. ”Mieleeni muistuu eräs tapahtuma, jossa toimitin kukat asiakkaan kotiovelle. Asiakas totesi, että ”eihän hän voi saada kukkasia”. Vakuutteluni jälkeen hän halasi minua, koska oli niin onnellinen kukkalähetyksestä”, Auli hymyilee.



Kun kukkalähetys on toimitettu vastaanottajalle, pääsee vastaanottaja pienillä toimilla nauttimaan kukista kauemmin. ”Kun saat kukkalähetyksen, laita kukkakimppu veteen, lisää kukkavirkiste ja sekoita, ettei sokeripitoinen aine jää maljakon pohjalle”, Auli ohjeistaa. Lisäksi hän muistuttaa hyvästä säännöstä maljakkoveden lämpötilan suhteen: lämpöisempi vesi kovavartisille kukille ja kylmä vesi pehmeävartisille. Kovavartisia kukkia ovat mm. esim. syreenit, ruusut sekä palloheisit, pehmeävartisia ovat mm. leinikit, anemonet ja tulppaanit. ”Monesti kimppu on jo valmiiksi suunniteltu kova- tai pehmeävartisista kukista, joten veden lämpötilan valinta on helppoa”, Auli paljastaa ammattilaisten niksejä. Aulin Kukka ja Sidonta Riihimäeltä toivottaa ympäri Suomen ja maailmalle kaikille ihanille asiakkaille kukkaisaa kevättä.