Järvenpään kukkatalo

Interfloran kukkakauppaesittelyssä on vuorossa jäsenliikkeemme Järvenpäästä, Järvenpään kukkatalo. Yrityksen menestys pohjautuu yhdessä tekemiseen jo kolmannessa sukupolvessa.

Kukkakauppiaita kolmannessa sukupolvessa

Järvenpään Kukkatalo on perustettu jo vuonna 1991. Omistajina toimivat kolmannen sukupolven puutarha-alan yrittäjät Joonas Nieminen sekä Saija Sitolahti, joka toimii yrityksen kasvoina. Heidän vanhempansa perustivat kukkakaupan jo 1970-luvulla.

Tällä hetkellä Järvenpään Kukkatalo myymälä sijaitsee Järvenpäässä Alhotiellä, sekä hautaustoimisto tilat sijaitsevat Järvenpään keskustassa. Myymälä työllistää yhteensä noin kahdeksantoista työntekijää, joihin kuuluu niin huippu floristeja kuin asiantuntevia puutarhureita.  “Olemme erittäin ylpeitä henkilökunnastamme. Meillä on hieno joukkue töissä ja yrityksemme menestys pohjautuu yhdessä tekemiseen”, toimitusjohtaja Saija Sitolahti sanoo.

Järvenpään kukkatalon henkilökuntaa.

Laaja valikoima

Myymälästä löytyy laaja valikoima kauniita leikkokukkia, sisustustuotteita, perinteisiä sekä eksoottisempia viherkasveja. Tämän lisäksi myymälä tarjoaa asiakkaille antaa uusia ideoita ja inspiraatiota. Kesäkaudella myymälän pihalle avataan ihastuttava puutarhamyymälä mistä löytyy monenlaisia kesäkukkia ja pihakasveja.

Avainlippu-tunnus

Suomalaisen Työn liitto myönsi Järvenpään kukkatalolle vuonna 2020 Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. ”Olemme tosi ylpeitä siitä, että voimme tästä eteenpäin tehdä laadukasta työtämme Avainlipun alla. Kaikki kukkakimput ja sidontatyöt sekä tapahtumakoristelut suunnitellaan ja tehdään meillä täysin omana työnä. Pyrimme muutenkin korkeaan kotimaisuusasteeseen ja esimerkiksi joulusesongin ruukkukukista iso osa on tuotettu Suomessa. Leikkokukista läpi vuoden valikoimissa on kotimaista ruusua.” Järvenpään kukkatalosta kerrotaan.

Muutakin kuin pelkkä kukkakauppa

Osaamista ja kukkailoa halutaan jakaa myös muille. Kukkakoulutusta ja -kursseja on tarjottu Järvenpään kukkatalossa jo 2000-luvun alusta asti. Sitä aiemminkin oli pienimuotoista kurssitoimintaa. Koulutukseen on satsattu ja toiminnalle on mm. osoitettu oma tila. Kukkakoulussa pidettiin 2019 yli 50 tilaisuutta ja juuri nyt kurssit siirtyvät verkkoon ja tarjonta tulee monipuolistumaan vuonna 2021.

Artikkeli on päivitetty 7/21.

Järvenpään kukkatalo

Arkisin

8 - 20

Lauantaisin

8 - 18

Sunnuntaisin

9 - 18