Kukkamarkkinat

Interfloran kukkakauppaesittelyssä on vuorossa jäsenliikkeemme Oulusta ja Rovaniemeltä, Kukkamarkkinat. Keskeisillä markkinapaikoilla sijaitsevissa liikkeissä palvellaan asiakkaat suurella sydämellä.

Oulun Kukkamarkkinat palvelee Ritaharjuntiellä.

Useita liikkeitä

Kukkamarkkinat on perustettu jo 1972 ja sukupolvenvaihdos tehtiin 2009. Tällä hetkellä liikkeissä toimivat yrittäjinä sisarukset, Saija, Salla ja Antti Määttä. Myymälöitä on ollut Sodankylässä, Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa ja Kempeleessä. Tällä hetkellä täyden palvelun myymälät sijaitsevat Rovaniemellä, Oulussa ja Kempeleessä ja näistä Interfloraan kuuluvat liikkeet Oulussa ja Rovaniemellä.

Rovaniemen liike on palvellut ydinkeskustassa samalla sijainnilla aina 80-luvun alusta asti. Oulussa liike on toiminut viimeiset kuusi vuotta Ideaparkissa ja Kempeleen Zeppeliinissä liike on ollut toiminnassa jo 25 vuotta.

Rovaniemen Kukkamarkkinat sijaitsee Ainonkadulla.

Liikkeessä on leikkokukkien lisäksi valikoima viherkasveja ja ruukkukukkia.

11 kokopäiväistä työntekijää

Kukkamarkkinoiden yhteenlaskettuun henkilökuntaan kuuluu 11 kokopäiväistä työntekijää mukaan lukien itse yrittäjät. Kukkamarkkinat Oulu Ideaparkissa asiakkaita palvelevat ammattitaidolla Merja Määttä, Raija Suutar-Harju ja Tarja Lohi. Rovaniemellä Kukkamarkkinat Rovaniemi Kukkatuvassa taas työskentelevät Saija ja Salla Määttä, Virva Nätynki ja Heli Mäkitalo.

Kukkamarkkinoilla sidotaan kauniit leikkokukkakimput.

Monipuolinen valikoima

Kukkamarkkinoilla asiakkaille tarjotaan monipuolinen valikoima vuodenajan ruukku- ja leikkokukkia. Valikoimiin kuuluvat myös ruukut, mullat ja ruukunsuojat sekä maljakot, kortit ja muut oheistuotteet. Asiakkailla on myös mahdollisuus valita monipuolisesta ja tuoreesta valikoimasta myös valmiit kimput ja asetelmat. ”Sidomme myös paljon tilaussidontaa: niin hautajaiset, häät kuin muutkin tilaisuudet ja teemme kukkasidontaa myös yritysten tarpeisiin.” Saija Määttä kertoo.

Kukkamarkkinoilla loihditut värikkäät kimput ilahduttavat saajaansa.

Keskeinen sijainti

Kukkamarkkinoilla on paljon erilaisia vahvuuksia. Henkilökunta on ammattitaitoista, trendejä seuraavaa, hyvin kouluttautunutta ja asiastaan innostunutta. Liikkeissä on laadukas, monipuolinen ja nopeasti vaihtuva valikoima vuodenajan leikko- ja ruukkukukkia. Myös liikkeiden sijainti keskeisillä kauppapaikoilla ja pitkät aukioloajat ilahduttavat asiakkaita: liikkeet ovat avoinna joka päivä. Kukkamarkkinoiden mottona toimii: ”Kukkia ja sidontaa, joka päivä -tervetuloa ostoksille -palvelemme suurella sydämellä!”

Artikkeli on päivitetty 10/21.

Kukkamarkkinat Oulu

Arkisin

10 - 20

Lauantaisin

10 - 18

Sunnuntaisin

12 - 18

Kukkamarkkinat Rovaniemi

Arkisin

8-19

Lauantaisin

8-17

Sunnuntaisin

10-17