KukkaMylly

Interfloran kukkakauppaesittelyssä on vuorossa jäsenliikkeemme Porista, KukkaMylly. Tässä porilaisten hyvin tuntemassa kivijalkaliikkeessä jatkaa jo saman suvun viides nainen.

KukkaMyllyssä työskentelevät Essi Heinonen, Kaija Heinonen, Johanna Ahokas ja kuvasta puuttuva Marju Pirttimäki.

Monen polven kukkakauppa

Porissa sijaitsevalla KukkaMyllyllä on pitkät perinteet. Kauppa on perustettu Johannan isoäidin Anja Heinosen toimesta jo vuonna 1959. Kukkakaupan yhteydessä edelleen toimiva hautaustoimisto taas on perustettu jo vuonna 1918. Lisäksi sekä kukkakauppa, että hautaustoimisto ovat tähänkin päivään asti kulkeneet saman suvun piirissä aina sukupolvelta toiselle.

Tiivis työyhteisö

Tällä hetkellä KukkaMyllyssä pääosin häärii Johanna Ahokas ja Essi Heinonen. Essi on Johannan veljentytär. Johannalla on jo pidempi ura takanaan kukkakauppaa luotsatessa ja Essi aloitti noin vuosi sitten virallisesti kukkakaupan puolella. Sitä ennen hän on ollut mukana liikkeen toiminnassa enemmän hautaustoimiston puolella, mutta ilmeisesti intohimo kukkiin on periytynyt ja hän on nyt aloittanut oppisopimuksella floristiopinnot. KukkaMyllyn työyhteisö on pieni, mutta tehokas ja idearikas. Johannan äiti, kukkakauppaa aiemmin luotsannut Kaija Heinonen, on tehnyt pitkän järjestöuran erityisesti Interfloralla ja yhteistyö Interfloran kanssa onkin KukkaMyllylle edelleenkin hyvin tärkeää. Kaija toimi Interfloran hallituksessa 23 vuotta, joista 12 vuotta puheenjohtajana.

KukkaMyllyn kukkavalikoimaa.

Iloista henkilökuntaa, kuvassa Essi Heinonen.

Perinteitä ja uusia trendejä

KukkaMylly on yksi Porin vanhimmista kukkakaupoista ja sen henkilökunnalle on kunnia-asia, että he ovat saaneet jatkaa liikettä sukupolvelta toiselle. "Toivomme, että meillä on helppo ja mutkaton asioida." kauppias toteaa. Interflora-liikkeenä KukkaMylly on monille asiakkaille tunnettu kivijalkaliike. Koska kauppa toimii hautaustoimiston yhteydessä, surusidonta on iso osa heidän työtään. "Tarjoamme kuitenkin monipuolisesti kukat asiakkaalle kaikkiin hetkiin tyylikkäästi ja ajan hengen mukaisesti. Pysymme ajan hermolla jatkuvan koulutuksen ja kehityksen avulla, pysymällä yhteydessä kollegoihin ja tarkasti tarkkaillen nykypäivän trendejä." KukkaMyllystä kerrotaan. Runsas surusidonnan määrä takaa sen, että kukkavalikoima voidaan pitää liikkeessä isona, kukkien kierto on nopeaa ja se ylläpitää vahvaa teknistä osaamista.

Parasta palvelua ja laadukkaimmat tuotteet

KukkaMyllyllä ei ole erillistä mottoa, vaan hyvä palvelu ja laadukkaat tuotteet ovat heidän mielestään paras mainos. He haluavat vielä lähettää asiakkaille lopuksi terveisiä: "Lähettäkää kukkia, se on vastaanottajalle aina elämys ja iloinen yllätys. Kukkalähetys on perillä nopeammin kuin posti."

Artikkeli on päivitetty 10/2021.

KukkaMylly

Arkisin

9 - 17

Lauantaisin

8 - 13

Sunnuntaisin

Suljettu

Kauppa

Itäpuisto 12 28100 Pori p. 02 633 6707