Sortavalan kukkakauppa

Interfloran kukkakauppaesittelyssä on vuorossa jäsenliikkeemme Savonlinnasta, Sortavalan kukkakauppa. Savonlinnan keskustassa sijaitseva kukkakauppa perustettiin alun perin Sortavalaan.

Sortavalan kukkakaupan tunnelmalliset sisätilat.

Savonlinnan keskustassa

Sortavalan kukkakauppa sijaitsee aivan Savonlinnan keskustassa Tulliportinkatu 19:ssa. Historia kertoo, että Sortavalan kukkakaupan perusti alun perin itse Sortavalaan puutarhuri Eino Huhtanen jo vuonna 1932.
Savonlinnaan kukkakauppa siirtyi 1942. Liike vaihtui Mirjami Pehkosen omistukseen vuonna 1959 ja 1998 liikkeen omistus ja kukkakauppatoiminta siirtyi puolestaan nykyiselle kauppiaalle Sari Pehkoselle.

Kukkakauppias Sari Pehkonen työn touhussa.

Yhden naisen liike

Sortavalan kukkakauppa on kukka-alan erikoisliike, jossa suunnitellaan ja toteutetaan erilaisia ja monipuolisia kukkasidontatöitä. Interflora-välityksen kautta kukkalähetyksiä välitetään myös muualle Suomeen sekä ulkomaille. Liikkeessä onnistuvat niin perinteiset leikkokukkakimput kuin surulaitteet. ”Liiketoiminnan hoidan kokonaisuudessaan itse. Lisäksi käytän vakiintuneita kiireapulaisia.” kukkakauppias Sari Pehkonen kertoo.
Kukkakaupan normaalin tuotevalikoiman lisäksi Sortavalan kukkakaupassa myydään ruukkuja, astioita ja ajankohtaisia sisustusmateriaaleja. ”Tällä valikoimalla saamme aikaan hyviä kokonaisuuksia.” Sari kertoo.
Ja mikä toimii Sortavalan kukkakaupan mottona? Sari kiteyttää asian yhteen lauseeseen: "Kukissa on hehkua läpi elämän."

Artikkeli on päivitetty 9/21.

Sortavalan kukkakauppa

Arkisin

9-17

Lauantaisin

8.30-14

Sunnuntaisin

suljettu

Kauppa

Tulliportinkatu 19 57100 Savonlinna p. 015-532606