Tulikukka

Interfloran kukkakauppaesittelyssä on vuorossa jäsenliikkeemme Vantaalta, Tulikukka. Perinteisen kivijalkakukkakaupan vahvuuksia ovat asiakaspalvelu ja kukkien laatu.

Tulikukan kauppias Elsa Rahikainen luottaa toimivaan asiakaspalveluun ja laadukkaisiin kukkiin, joita saapuu liikkeeseen kolme kertaa viikossa.

Yli 40-vuotias kukkakauppa

Tulikukka Oy on sijainnut samalla liikepaikalla Uomarinne 2:ssa Vantaan Myyrmäessä jo vuodesta 1973. Yli 40-vuotias kukkakauppa toimi alun perin nimellä Kukka-Apila ja myöhemmin se muuttui Tulikukka Oy:ksi. Nykyinen myymälärakennus on 80-luvun lopulta: sitä on vuosien aikana tuotu tähän päivään erilaisilla uudistuksilla.

Tulikukka oli saman perheen omistuksessa vuodesta -73 vuoteen 2015, jolloin nykyinen kauppias Elsa Rahikainen osti kukkakaupan liiketoiminnan.

Tulikukka sijaitsee Uomarinne 2:ssa Vantaan Myyrmäessä.

Tuoreita kukkia perinteisestä kivijalkakukkakaupasta

Tulikukka on perinteinen kivijalkakukkakauppa ja siellä palvellaan laadukkaasti niin yksityisasiakkaat kuin yrityksetkin. Liikkeessä on laaja valikoima leikkokukkia ja niistä sidottuja kauniita kimppuja. Lisäksi löytyy sesonkien ruukkukukkia ja viherkasveja. Kukkakuormia saapuu liikkeeseen vähintään kolme kertaa viikossa, joten tuoreita kukkia on aina tarjolla. Leikkokukkien tuoreus ja korkea laatu onkin lähtökohta kauniille, kestäville sidontatöille. Kukkien saapuessa liikkeeseen ne käsitellään ja huolletaan niiden keston varmistamiseksi. Asiakkaalle jää vain valinnan vaikeus. Tulikukassa halutaan pitää valikoima vaihtelevana ja mielenkiintoisena ja usein tuttujen suosikkien lisäksi tarjolla on myös erikoisempia kukkia ja kasveja.

Onnittele, kiitä, kannusta, lohduta…

Liikkeessä kuunnellaan myös mielellään asiakkaiden toiveita kukkavalikoimasta. ”Asiakaspalvelu ja kukkien laatu ovat ehdottomasti meidän vahvuuksia. Asiakkailta kuulee usein, että meille on kiva tulla.” Elsa kuvailee. Jokaisella on oma makunsa ja tyylinsä ja se on Tulikukan henkilökunnan mukaan rikkaus, jota floristit ja kukkamyyjät saavat hyödyntää työssään joka päivä. Toisinaan tilaisuus tai tapahtuma suorastaan vaatii suurta ja näyttävää. Joskus taas yksi kaunis leikkokukka maljakossa on kaikki mitä tarvitaan. ”Onnittele, kiitä, kannusta, lohduta. Kukkakimpulla on monta merkitystä ja sanomaa.” Elsa summaa.

Liikkeestä saa kukkien lisäksi myös ruukkuja, maljakoita, kortteja ja erilaisia lahja- ja sisustustavaroita: kynttilöitä, pehmonalleja, herkullisia suklaita. Mikäli valinnanvaikeus yllättää, on Tulikukasta saatavissa myös lahjakortteja. Kukkalähetyksiä toimitetaan Helsinkiin, Espooseen ja Kauniaisiin ja liikkeessä voi tehdä myös tilauksen Interfloran kautta muualle Suomeen ja jopa ulkomaille.

Tulikukassa on laaja valikoima leikkokukkia sekä viherkasveja ja ruukkukukkia.

Suurella sydämellä

Henkilökuntaan kuuluu kauppiaan lisäksi kolme työntekijää, sekä koko- että osa-aikaisia. Kolme henkilökunnasta on floristeja ja yksi kukkamyyjä. ”Meillä on läheinen ja hyvin yhteen toimiva työporukka. Olemme työkavereita, mutta myös ystäviä toisillemme. Työnteko sujuu mukavasti, kun työkavereiden kanssa voi jakaa niin ilot kuin surutkin.” Elsa kertoo.

Kaupan ikkunassa lukee ”Palveleva kukkakauppa -suurella sydämellä”. Tulikukassa onkin tärkeää, että asiakkaille välittyy vilpitön rakkaus floristin ammattia kohtaan. ”Asiakkaiden kohtaaminen ja erilaisissa elämäntilanteissa kukkien avulla mukana oleminen ovat tämän työn suola.” Elsa päättää.

Artikkeli on päivitetty 9/21.

Tulikukka

Arkisin

9-19

Lauantaisin

9-18

Sunnuntaisin

10-16