Ruukkukukkien hoito-ohjeet

Ruukkukukista on moneksi, kasveilla saadaan pientä piristystä tai vihreää vehreyttä pidemmäksikin aikaa. Kasvit ovat osa sisustusta ja viherkasvien lehdissä ja niiden muodoissa löytyy kauneutta loputtomiin. Kauniit suojaruukut kruunaavat kokonaisuuden. Kukkivat ruukkukukat ihastuttavat suloisella kukinnalla lajista riippuen muutamasta viikosta kuukauteen, kun taas viherkasveista saat pidempiaikaisen kaverin ikkunanlaudalle. Muutamalla vinkillä sinäkin onnistut varmasti.

Kukkivat ruukkukukat

Perhoskämmekkä, Phalaenopsis

Perhoskämmekkä, jota myös perhosorkideaksi kutsutaan, on orkideoista yleisin ja helppohoitoisin kotioloissa. Ihanat kukat kestävät pitkään jopa useita viikkoja.

  • Viihtyy valoisassa tai runsaassa hajavalossa, suoraa auringon paistetta se ei kestä kovin hyvin.
  • Tasainen huonelämpötila läpi vuoden, vetoa tai kylmää orkidea ei kestä.
  • Kukkivana kastellaan kerran viikossa, kukinnan jälkeen kasteluväliä pidennetään. Upota ruukku vain ruukun reunaan asti vesiastiaan, tai kastele suoraan ruukkuun ja kaada valunut ylimääräinen vesi pois.

Ruukkuatsalea, Rodorendron Simsii-ryhmä

Rododendroneiden sukuun kuuluva atsalea on sisäkasvi, jonka voi myös kesäkuukausina sijoittaa ulos parvekkeelle tai terassille.

  • viihtyy hajavalossa tai puolivarjoisassa paikassa, ei siedä suoraa auringon paistetta.
  • runsas kastelu 2-3 päivän välein, älä päästä kuivumaan. Jos atsalea pääsee kumminkin kuivumaan, niin upota ruukku vesiastiaan ja anna juuripaakun imeä itsensä täyteen vettä noin 10-15 minuuttia.
  • atsalea avaa nuppujaan pikkuhiljaa, poista kuihtuneet kukat, niin kukinta jatkuu pitkään.

Tulilatva, Kalanchoe Blossfeldiana-ryhmä

Sitkeä, helppohoitoinen ja pitkäkestoinen pikku ruukkukukka monissa väreissä on piristävä ilontuoja saajalleen.

  • viihtyy valoisassa paikassa, kestää hyvin jopa suoraa auringon paistetta. Tulilatvan voi sijoittaa sisemmällekin huoneeseen kukkivan, mutta kukinnan jälkeen sijoita mahdollisimman valoisaan paikkaan niin saatat saada sen kukkimaan uudestaan.
  • niukka kastelu, erittäin tärkeää on antaa kuivahtaa kastelun välillä. Ei siedä märkyyttä.

Ruukkuhortensia, Hydrangea

Muhkea ruukkuhortensia on yksi upeimmista kukkivista kukista. Täyteläiset pallonmaiset kukat ja kauniin vihreät lehdet eivät jätä ketään kylmäksi. Ruukkuhortensian väreinä löytyy valkoinen, lime sekä sinisen ja vaaleanpunaisen eri sävyt. Kesällä hortensia viihtyy myös hyvin ulkona, parvekkeella, terassilla tai maahan istutettuna. Istuta hortensia suurempaan ruukkuun yksin tai muiden kesäkukkien kaveriksi.

  • viihtyy valoisalla paikalla, mutta auringon kuumuutta ei kestä.
  • kastele runsaasti, ei saa päästä täysin kuivumaan.  Jos kukat nuupahtavat on se merkki siitä, että hortensia on päässyt liian kuivaksi. Upota ruukku vesiastiaan noin 10-15 minuutiksi ja anna ruukun imeä vettä juuripaakku täyteen. Älä jätä vettä seisomaan aluslautaselle tai suojaruukkuun.

Viherkasvit

Mehikasvit ja kaktukset

Persoonallisia, sitkeitä ja helppohoitoisia, sekä vielä laiskalle kastelijalle parhain vaihtoehto viherkasviksi.

  • kaktuksia ja mehikasveja kastellaan niukasta, tärkeää on antaa niiden kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä. Varastoivat vettä lehtiin tai runkoon, eli vaikka multa on jo kuiva niin malta olla kastelematta. Talvella kastelu korkeintaan 1-2 kertaa kuukaudessa, kesällä hieman uaeammin
  • sijoita valoisalle paikalle, sietävät jopa suoraa auringon paistetta etelä ikkunalla.

Traakkipuu, Dracana Compacta ja silkkimaija Calathea orbifolia

Tummanvihreä traakkipuu viihtyy niukassakin valossa mutta kestää myös runsasta hajavaloa. Ei siedä suoraa auringon paistetta. Kastelussa malttia, mullan tulee antaa kuivahtaa kasteluiden välillä, varsinkin talven pimeinä kuukausina veden tarve vähenee ja kasteluväliä voi hiukan pidentää.

Samenttisen pehmeä lehtinen silkkimaija viihtyy runsaassa hajavalossa, mutta suora auringon paiste on liikaa. Lehtevänä kasvina silkkimaija vaatii tasaisen kosteuden, mutta anna pintamullan hiukan kuivahtaa kasteluiden välillä. Aluslautaselle tai suojaruukkuun vesi ei saa jäädä seisomaan. Keväällä ja kesällä veden tarve on suurempi

Peikonlehti, Monstera deliciosa

Peikonlehden suosio on huipussaan, eikä ihme. Helppohoitoisuus ja ihanan suuret koristeelliset lehdet hurmaavat kyllä hoitajansa.

  • sijoita mahdollisimman valoisalle paikalla, mutta etelä ikkunan suora auringonpaiste on hieman liikaa. Viihtyy siis hyvin myös sisemmälle huoneessa, kunhan hajavaloa on runsaasti.
  • anna pintamullan kuivahtaa kasteluiden välillä. Talvella usein riittää kastelu kerran viikossa ja keväällä sekä kesällä hieman useammin.
  • peikonlehti rakastaa lämpöä ja kosteutta, eli voit huoletta sumutella lehtiä useinkin.

Palmuvehka, Zamioculcas zamiifolia

Sitkeä, helppo ja vähälläkin valolla selviytyvä palmuvehka on laiskan hoitajan ihanne kasvi.

  • Runsas hajavalo tai hyvinkin niukka valo on palmuvehkan mieleen, ainoastaan suora auringon paiste on liikaa. Vähässä valossa lehdet pysyvät kiiltävinä tumman vihreinä. Valoisalla paikalla lehtien väri hieman vaalenee.
  • Palmuvehka varastoi vettä juuriinsa, siitä syystä liika kastelu voi koitua turmioksi. Varsinkin talvella kastelua on muistettava vähentää ja mullan on annettava kuivahtaa kunnolla kasteluiden välillä. Talvella kastelu 1-2 kertaa kuukaudessa, kesällä hieman enemmän.

Rahapuu, Crassula ovata

Hidaskasvuinen ja ennen kaikkea helppo rahapuu on monen suosikki. Sitkeä pikkukasvu, josta voi vuosien saatossa kasvaa jopa metrin mittaiseksi.

  • viihtyy mahdollisimman valoisalla paikalla, jopa suorassa auringon paisteessa. Talvella vähästä valosta ja lämpimästä huoneilmasta johtuen rapapuu voi tiputtaa hieman lehtiä.
  • mehikasveihin kuuluva rahapuu varastoi vettä lehtiinsä, siitä johtuen kasteluiden välillä mullan pitää kuivahtaa. Talven aikana riittää muutaman vähäinen kastelu kerta. Keväällä ja kesällä kastellaan enemmän, mutta annetaan aina kuivahtaa kastelukertojen välillä

Lue lisää:

  • Lue lisää Viherkasveista sisustuksessa täältä.
  • Tutustu leikkokukkien hoito-ohjeisiin täällä.
  • Lue lisää kukkien merkityksestä täältä.
  • Lue lisää värien merkityksestä täältä.
  • Tutustu kukkasesonkeihin täältä.